Vieraskynä: Niskan peilipinnan alla lymyilevä Kuusingin taimen | Piha & Luonto

Vieraskynä: Niskan peilipinnan alla lymyilevä Kuusingin taimen

Blogi  11.04.2022

Tulipa mieleen kirjoittaa lyhyesti yhdestä legendaarisesta Kuusamon taimen perhosta, vaikkakin omani onkin siitä muunneltu versio. Ajatus syntyi kesällä, heinäkuun viimeisellä viikolla, kun kävimme perheen kanssa muutaman vuoden tauon jälkeen viettämässä viikon Kuusingin leirintäalueella. Tänä vuonna ei taimenta kalastettu. Vedet olivat niin lämpimät ja matalalla, ettei taimenen pyyntiin viitsinyt ryhtyä. Matka oli muutenkin enempi lasten ympärille keskittynyttä touhua. Kävimme päiväretkillä harjuksen perässä ja niitä jonkin verran löydettiinkin.

Kuusinki on ollut läpi elämäni merkittävä joki. Kävimme siellä isäni, veljeni   ja isoisäni kanssa useita reissuja teinikesinäni ja elämäni ensimmäinen omalla autolla tehty kalamatkakin suuntautui Kuusingille. Sain ajokortin toukokuussa -99 ja niin kova polte oli päästä omaan reissuun, että ylipuhuin yhden kaverin matkaan ja täräytimme Kuusamoon viikko ennen juhannusta. Kortti ehti olla taskussa vain pari viikkoa.

En ollut koskaan onnistunut koukuttamaan taimenta, vaikka kovaa yritystä oli vuosien varrella kertynyt  useita viikkoja. Isäni oli onnistunut muutaman taimenen saamaan, joten olin kyllä tietoinen, että niitä siellä on. Kalapaikkojenkin piti olla siis ainakin jotenkin taimen vesillä. Ehkäpä perhoissa oli vika…

Jutun reissu ajoittuu elokuun puolivälin paikkeille vuoteen 2010. Olin tällä kertaa varustautunut kovimmilla Kuusingin ottiperhoilla. Ostin jo talvella Kuusingin taimenperhot vihkosen ja rullasin sieltä useita malleja mukaan. Yhteen, siihen kovimpaan kaluun ei tosin löytynyt reseptiä vihkosesta. Siihen aikaan oli vielä Lohiloordit niminen sivusto pystyssä ja sieltä olin bongannut Ingetin Teijon saaneen erittäin vakuuttavasti kaloja Wanha Tappaja nimisellä perholla. Tuon myyttisen perhon reseptiä ei löytynyt lehdistä, eikä netistä, ei millään. Kaikenlaisia muunnoksia ja mutuja kyllä liikkui, mutta originaalia ei vaan tullut vastaan.

Koska oikeaa reseptiä ei löytynyt, enkä  tiennyt onko netin arvailut sinnepäinkään, päätin sitoa oman muunnoksen, ”parhaan arvauksen” millainen kyseinen ottikalu voisi olla (Kuusamon taimenperhot -kirjasta löytyy alkuperäinen resepti).

Ajelimme Kuusamoon, kävimme kaupassa ja majoituimme leirintäalueelle. Olimme iltapäivällä kohteessa, joten ehdimme hyvin laittaa kamppeet kasaan ja suunnitella illan ja yön kalastusta. Päätimme ensimmäisenä yönä pysytellä yläjoella. Tarkoituksena oli kiertää joen toiselle puolelle ja mennä onkimaan Melalammen tai Jussan lampareen niskoja, kumpi sitten sattuisikaan olemaan vapaana.

Hämmästykseksi parkkipaikalla ei ollut yhtään autoa, joten näytti siltä, että molemmat niskat olisi tyhjillään. Siinä rantaan laskeutuessa pohdittiin, kuka aloittaa ja mistä. Tarjosin veljelleni Jussan niskaa, mutta hän sanoi menevänsä Melalle. Isäni kävi kahvittelemaan, joten sain aloituksen Jussalla.

Kello oli aika tarkalleen 24, kun aloin vedellä siimoja kelalta. Yö oli tähän aikaan kesää jo pimeä, joten otsalamppua olisi kaivannut, mutten halunnut tietenkään häiritä niskan peilipinnan alla mahdollisesti lymyilevää taimenta. Sidoin siimaan muutamaa päivää aiemmin  #6 streamer -koukkuun kietomani WT-muunnoksen. Mikään muu perho ei käynyt edes mielessä. Tämä on varma peli. Minulla oli pikkukaksikätinen setti ja kellusiima, jolla aloin tarjota varovasti perhoa niskan yläosaan.

 

Kanavan niskalla. Vuonna 2010 yläosa oli vielä taimenen kalastusaluetta.

Aloitin kalastuksen aika paljon niskan yläpuolelta.
Halusin saada hiukan tuntumaa heittoon ennen kun lähestyn imua. Vedin muutamalla heitolla siimaa ulos kelalta sen verran, että pystyn hiukan strippaamaan vauhtia perholle, ennen kun amppari tulee kärkirenkaan sisään. Ja sitten hiippailin inkkarina hiukan lähemmäs niskaa, jotta saan tarjottua perhon mielestäni oikealla tavalla.Ensimmäinen heitto. Poikkivirtaan. Virta ei vienyt perhoa vielä kovin vauhdikkaasti, joten annoin siima tehdä pussin alavirtaan. Vauhti alkoi kiihtyä ja vedin vielä hiukan vauhtia lisää. Vaikka oli pimeää, näin kuinka peurankarvapäinen perho alkoi piirtää hentoa viivaa veden pintaan. Kalvossa mentiin. Ja jönks! Hä? Mitä tapahtui? KALA!!! Taimen löi keskeltä swingiä lujaa pinnassa viistävään perhoon.Olin hetken aivan kahvilla, vuosia jahdattu Kuusingin taimen oli nyt siiman päässä reissun ensimmäisellä heitolla.. Sitten iski hätä. Onkohan se sittenkään taimen.. Eihän se nyt näin voi tulla heti alussa, jos onkin niskalle laskeutunut hauki. Muutaman minuutin väsytyksen päätteeksi isäni sai kalan ensimmäisellä yrityksellä pussiin ja vahvisti, että kyllä siellä pussin pohjalla taimen köllötti! Aivan parasta! Vihdoinkin! Kala oli mitallinen Kuusinkilainen, joten melkoisiin mittoihin kasvanut apina tipahti rytisten selästä.Tämän ensimmäisen illan osuman jälkeen saimmekin loppuviikon kalastella ilman taimen merkintää. Mutta eipä sitä toista kalaa olisi voinut enää kuvitellakaan saavansa.

Joskus puree ekalla heitolla, toisinaan viimeisellä,
jokainen heitto pitäisi kalastaa kuin se olisi reissun ainut mahdollisuus.

Vieraskynän varressa intohimoinen perhokalastaja Aki Heikkinen, jota ainiaan viehättää laji sekä pohjoisen kauniit kalavedet. Kirjoitus on alun perin julkaistu elokuussa 2018 Heikkisen blogissa lohiperhoni.blogspot.com.